Menossa ollaan ja suunta on selvä. Matkustetaan länttä kohden, vaikka täsmällisempi päämäärä on jäänyt jonnekin matkan varrelle. Ajellaan bussilla, ylitetään siltoja ja lennellään; kuljeskellaan metsässä unettomin jaloin. Tullaan kotiin, asetutaan taloksi ja tapetoidaan niin, että seinä irtoaa. Jatketaan matkaa. Odotetaan, että K-juna laskeutuisi laiturille tai että puhelin soisi. Odotetaan sinua siellä.

Henriikka Tavi venyttää esikoiskokoelmassaan Esim. Esa runouden keinoja hauskasti ja oivaltavasti. Runoilla ei ole yhtenäistä, ennalta annettua muotoa. Runon muoto vaihtuu ja vaihtuu, uusia muotoja lainataan, varastetaan ja keksitään. Runoa puhutaan milloin laiturilta, milloin nenästä käsin. Myös käsitys runoudesta – mitä runous on ja ei ole, mitä se voisi olla – on vasta muotoutumassa. Tavi kyseenalaistaa runouden olemassaolon ja osoittaa samalla sen loputtomat mahdollisuudet.

Kokoelman runot ovat ironisia ja vakavia, käsitteellisiä ja tunteellisia, kokeilevia ja omakohtaisia. Ei siis joko tai vaan sekä että.