Essee on hetken omakuva.

Outokuoriaiset on Jaana Seppäsen kolmas esseekokoelma, impotentti omakuva keskellä tämänhetkistä kaaosta. Se liikkuu viattomuuden, toden ja valheen liepeillä.

Seppänen kirjoittaa aistillisia, lihallisia esseitä mm. Louis-Ferdinand Célinestä, Emil Cioranista, Clarice Lispectorista, Michelangelo Antonionista, Markku Lahtelasta. Hän porautuu siihen, mikä ei ole ilmeistä – kuten edistyksen ajatukseen, joka on kuin ihoon tatuoituja maksiimeja, kun tosiasiassa ihmisen syvemmissä kerroksissa vallitsee vuosikymmenten tunkkaisuus. Hän pohtii, minkälainen arvoitus nainen on 60-luvun eurooppalaisessa elokuvassa tai mitä viestivät 70-80-luvun pornotähti Cicciolinan paljaat rinnat sillä samalla vapautumisen tiellä jolla vieläkin opettelemme kävelemistä.

"Katselen ja yritän olla näkemättä sitä, mikä silmille tarjoutuu. Tuolla suoltaa valheita suuri Trollitehdas. Mutta minä tunnustelen liikettä itsessäni. Laitan silmät kiinni, kuuntelen. Pienestä jännittyneestä värinästä syntyvät sodatkin."