Paljas, suorasukainen raportti ajasta läheisen kuoleman jälkeen.

”En näe sinua enää koskaan, mutta sitä minä en vielä tiedä. Sinä olet vielä siinä ja hengität, minun ihana pikkusiskoni. Olet väsyneen näköinen ja kalpea mutta kaunis kuten aina, kävelet vierelläni, hyvin lähellä, melkein kiinni minussa.”

Kaksi poliisia soittaa Anna-Leena Härkösen ovikelloa. ”Oletteko Kirsti Härkösen sisar? Meillä on ikäviä uutisia.”
Kirjailijan sisar on tehnyt itsemurhan. Uutinen ei tule täytenä yllätyksenä. Lopullisuudessaan se kuitenkin tyrmää, lamauttaa. Ja syyllistää.
Kysymykset eivät jätä rauhaan, niihin ei ole vastauksia. Toisaalta on pakko toimia, ajatella hautajaisia, tyhjentää Kirstin asunto, huolehtia kaikesta. Pitää jatkaa omaa elämäänsä, pysyä järjissään, muistaa läheisiään. Ja pitää yrittää käsitellä tapahtunutta. Suostua siihen että kaikkea ei ymmärrä, ei kerralla, ei ehkä koskaan.