Pinaviikon torstaina vuonna 1903 varhain aamuyöstä lähti Valamon luostarista kohti Sortavalaa erikoinen seurue. Luostarin johtaja igumeni Gabriel oli kirkollisen esivallan käskystä jättämässä Valamon ja siirtymässä hänelle osoitettuun Simbirskin hiippakunnassa Volgan varrella sijaitsevaan luostariin. Igumenin lähteminen pois luostarista tuntui merkilliseltä, koska Valamo kohosi sitä kaksitoista vuotta johtaneen igumeni Gabrielin aikana ennenäkemäättömään kukoistukseen. Veljestön määrä kaksinkertaistui, luostaria rakennettiin jatkuvasti ja sen taloudellinen asema oli vakaa.

Tullessaan nuorukaisena Valamoon vuonna 1866 isä Gabriel oli tehnyt sydämessään vakaan päätöksen pysyä luostarissa vaikka kuolisi vaikeuksiensa keskelle. Nyt hän joutui toteuttamaan lupauksensa arvaamattomalla tavalla; kuuliaisena kirkolliselle esivallalle jättämään rakastamansa luostarin ja nöyränä siirtymään toiseen, hänelle täysin vieraaseen.

Igumeni Gabrielin elämänkerran keskeisin lähdeaineisto on peräisin hänen kahdesta päiväkirjastaan. Ne tarjoavat harvinaisen mahdollisuuden tarkastella sisältäpäin luostarielämää. Se poikkeaa monessa suhteessa maallisesta kilvoituksesta, mutta siinä on koettavissa myös tavalliset ihmiselämän ilot ja surut. Eräitä kirjoitetussa tekstissä erikseen mainitsemattomia isä Gabrielin vaiheisiin keskeisesti liittyviä tietoja on kirjoittajalle väittänyt Valamon vanhusten perimätietona Laatokan piispa Markus.