Sarjakuvan kieli ja mieli
Sarjakuva viihdyttää, hauskuuttaa, liikuttaa, vavahduttaa tai ärsyttää. Sarjakuva on itsenäinen esittämisen tapa, jolla on oma...
Also Available in:
- Amazon
- Audible
- Barnes & Noble
- AbeBooks
- Kobo
More Details
Sarjakuva viihdyttää, hauskuuttaa, liikuttaa, vavahduttaa tai ärsyttää. Sarjakuva on itsenäinen esittämisen tapa, jolla on oma ilmaisukielensä. Sitä ei kuitenkaan ole tutkittu yhtä paljon kuin esimerkiksi kirjallisuutta ja elokuvaa.
Sarjakuvan kieli ja mieli anataa jäsentyneen yleiskuvan sarjakuvan kielestä. Sarjakuvat nähdään kirjassa kulttuurisiksi teksteiksi, joiden merkistykset muodostuvat tekstin, lukijoiden ja maailman vuorovaikutuksessa.
Sen lisäksi, että teoksessa hahmotellaan erityistä sarjakuvateoriaa, se toimii erinomaisena johdatuksena tekstuaalisuuden ja populaarikulttuurin tutkimukseen.
Sarjakuvan kieli ja mieli auttaa myös esimerkiksi opettajia ymmärtämään populaarikulttuurin aallokossa surffaafia nuoria, heidän tapojaan tuottaa minuutta samaistumalla tiettyihin kulttuurisiin merkityksiin ja erottumalla toisista. Teos soveltuu sekä opetuksen tueksi, että oppaaksi sarjakuvaa koskevaan tutkimukseen.
(takakansiteksi)
- Format:Paperback
- Pages:272 pages
- Publication:1998
- Publisher:Vastapaino
- Edition:
- Language:fin
- ISBN10:9517680325
- ISBN13:
- kindle Asin:9517680325









