"Turkan esikoisteoksen lyyrisen minän tunteet nousevat modernin runon tapaan hyvin arkisista tilanteista - yksinäisestä hetkestä kotona, marraskuisesta räntäsateesta, tupakkatauosta, naapureiden äänistä - mutta kasvavat yleisinhimillisiksi yksinäisyyden, rakkauden, katoavan kauneuden kuviksi. Runopuhe kohdistetaan usein puheeksi runonsisäiselle "sinälle". 70-luvun poliittinen ilmapiiri on läsnä, mutta runokuvasto on silti hyvin luonnonläheinen. Monet runot ovat hyvin lyhyitä, mutta näkyvissä on jo Turkan myöhempi, näennäisesti rönsyilevä, arkipuhetta mukaileva runotapa."
- Sanojen aika


Mikä siihen äskeiseenkin meni
Kesken puhumista se
alkoi takoa nyrkkiä pöytään,
yritti sitten työntää päätään
sohvan pehmusteisiin, lähti
ja melkein kaatoi oven mennessään.
Viinipullon Henki muka lupaili Toveruutta.
Päänsärkyä tästä saa.
Radiosta tulee Santanaa. Kynttilän liekki väpättää
san-ta-na san-ta-na; minun sydän
on jäätä ja palaa.
Ikkunan läpi tuntuu lumen tuoksu,
"joen vesi mutaista ja kylmää,
ruumiin se jäädyttää, sielua ei".