Tohtori Finckelman, Jorma Korpelan pääteos vuodelta 1952, on omalaatuinen, monisyinen ja ironinen romaani ihmisestä, joka kietoutuu omaan paholaismyyttiinsä. Minäkertoja on kuullut nuorena maalla tarinan tohtori Finckelmanista, pelottavasta puoskarista ja yli-ihmisestä. Toimiessaan hermolääkärinä kaupungissa, tavattuaan mitä merkillisimpiä ihmiskohtaloita kertoja alkaa samastaa itsensä Finckelmaniin traagisin seurauksin.

Sari Salin kirjoittaa Korpela-tutkimuksessaan Hullua hurskaampi (2002): ”Tohtori Finckelmanin loppu, vaikka onkin monimielinen, viestii selvästi, että kun ihminen tappaa Jumalan – uskon, rakkauden – itsessään, hän samalla tappaa itsensä. 'Hulluus' on tätä tappamisen hulluutta, ja se on sodassa esiintyvää tappamisen hulluutta. Kun Jumala on kuollut, mikään ei estä ihmisiä tappamasta.”